
Katon vuosihuolto pidentää vesikatteen elinkaarta jopa vuosikymmeniä ja tuo näin säästöjä pitkällä aikavälillä. Huoltotarpeiden arviointi on aina asiantuntijatyötä, jonka tuloksena katteelle tehdään tarittavat toimenpiteet. Kattohuollon laiminlyönti puolestaan johtaa todennäköisesti ennenaikaiseen saneeraukseen ja jopa rakennevaurioihin. Säännölliset, ammattilaisen toteuttamat arviointi- ja huoltotyöt ovat loppupeleissä kustannustehokkain kattoratkaisu.
Usein ja vähemmän, vai harvoin ja enemmän?
Poissa silmistä, poissa mielestä. Rakennusten katot ovat harvoin silmiemme saavutettavissa, joten niiden kunnossa olevat puutteet jäävät helposti huomaamatta. ”Ylimääräisen” huollon tilaaminen saattaakin tuntua epämieluisalta tai tarpeettomalta asialle, joka ei mitenkään häiritse päivittäistä arkea. Vesikatteen huollon laiminlyönti saattaa kuitenkin johtaa ennenaikaiseen tarpeeseen uusia koko kate alusrakenteineen esimerkiksi rakennevaurioiden takia, jotka johtuivat yksinomaan katteeseen tulleesta kulumasta.
Säännöllisellä arvioinnilla ja huollolla kate sen sijaan palvelee pitkään ja kustannustehokkaasti. Sama pätee lähes mihin tahansa käyttötuotteeseen. Tietyin väliajoin toistuva huolto tuottaa yhtäältä tietoa katteen mahdollisista vaurioista ja toisaalta tuo merkittävää pidennystä katon kokonaiselinkaareen.
Kuntotarkastus on asiantuntijatyötä
Joku saattaa säikähtää kuntokartoituksen hintaa. On helppoa ajatella, että eihän kyseessä ole kuin vain katselua – ei mitään konkreettista työtä. Kuntotarkastus on kuitenkin asiantuntijan tiedon ja ammattitaidon hyödyntämistä, jonka lopputuloksena syntyy tarkka ymmärrys katteen kunnosta ja huoltotarpeista sekä niiden kustannuksista. Kuntotarkastuksessa maksat siis asiantuntijan tiedosta, joka on osa ammattitaitoa siinä missä varsinainen asennustyökin.
Kuntokartoituksessa koostettavan tiedon perusteella saadaan selkeä kuva siitä, mitä toimenpiteitä katto vaatii, jotta sen elinkaarta voi pidentää mahdollisimman edullisesti. Maksat siis pienemmän summan siitä, että et maksa suurta summaa koko katon tarpeettomasta saneerauksesta, vaan tilaat vain oikeasti tarvittavat toimenpiteet.
Ammattilainen tarjoaa sen, mikä on tarpeen
Kuntokartoituksen lopputuote on raportti tarpeellisista toimenpiteistä. Samalla raportti on tarjous toimenpiteiden toteutusten kustannuksista. Parhaassa tapauksessa voit siis antaa toimeksiannon huoltotoimenpiteistä heti kartoituksen päätteeksi, jolloin huoltotyöt tulevat hoidettua reippaasti ja ammattilaisen toimesta.
Rakennuspeltisepän ammattitaitoa on myös kertoa suoraan, jos katon kunto on päässyt niin huonoksi, että kate vaatii kokonaisvaltaista uusimista. Joissakin tilanteissa katteen alusrakenteiden vaurioiden estämiseksi ei aina riitä pelkkä pinnoitustyö. Kattosaneerauksen suunnittelun aloittaminen ajoissa on aina parempi vaihtoehto kuin päätöksenteon pitkittäminen, jolloin ensimmäiset rakennevauriot ehtivät jo syntyä.
Paikallinen tuntemus on aina etu
Pläkkipelti uusii ja rakentaa konesaumattuja kattoja Turun alueella jo viidettä vuosikymmentä. Vuosien saatossa kattojen saumaustekniikat ovat muuttuneet, joten paikallisen rakennushistorian tuntemus on selkeä etu huoltotöitä tehdessä. Aikaa säästyy esimerkiksi siinä, että paikallisilla peltisepillä on usein muistissa paikallisten arvokiinteistöjen kattoremonttien toteutustapa ja tekniikka. Näin ylimääräistä selvittelyä ei tarvita, vaan ammattilainen on heti kartalla siitä, mitä katonharjalta on odotettavissa.
”Tietyin väliajoin toistuva huolto tuottaa yhtäältä tietoa katteen mahdollisista vaurioista sekä merkittävää pidennystä katon kokonaiselinkaareen.”
Konesaumakatto on teknisyydessään vaativin kattotyyppi, mutta oikein huollettuna se on käytännössä ikuinen. Konesaumakattojen asennus- ja huoltotyöt ovat ammattilaisen käsityötä. Esimerkiksi konesaumakaton saumojen sijainnit ja rakenne, veden kulkusuunta saumoihin nähden sekä alusrakanteiden ja pinnoitteiden laatu ovat kaikki tekijöitä, jotka asiantuntevan rakennuspeltisepän on huomioitava.
Helpoiten katon kunnosta huolehtiminen onnistuu vuosihuollolla. Tällöin huolto tehdään automaattisesti säännöllisin väliajoin, joten katosta huolehditaan, vaikkei se koskaan silmiin osuisikaan. Näin mahdolliset kulumat tai vauriot havaitaan ajoissa, jolloin tarvittavat toimenpiteetkin tulevat tehdyiksi. Esimerkiksi taloyhtiöille vuosihuolto on erinomainen tapa kustannustehokkaaseen ylläpitoon, joka tuo selvää säästöä pitkällä aikavälillä.
Kiinnostaako kuulla lisää tai vaikkapa tilata kuntoarvio katollesi? Ota yhteyttä kiistatta laadukkaimman kattotyypin ammattilaisiin.